Tito Boeri (2009): Maahanmuutto tulonjakoyhteiskuntaan, osa 2: sosiaaliturvan tiukentaminen poliittisena ratkaisuna

Tässä osa 2 referaatistani professori Tito Boerin artikkelista Immigration to the Land of Redistribution. Omat huomioni kursiivilla.

EU:n jäsenmaiden kansalaisten lisääntynyt huolestuminen maahanmuuton kustannuksista ja sosiaalisista vaikutuksista on Tito Boerin mukaan saanut hallitukset tiukentamaan maahanmuuttopolitiikkaansa erilaisin tavoin.

Kuten Boerin (2009) taulukosta 9 (s. 26) voidaan nähdä, EU:n jäsenmaat ovat kaiken kaikkiaan tiukentaneet maahanmuuttopolitiikkaansa 1990-luvun puolesta välistä lähtien. Ainoastaan Kreikan tapauksessa liikkuvuus on tässä suhteessa lisääntynyt. Muutamissa maissa korkeasti koulutettujen (vähintään alempi yliopistotutkinto) maahanmuuttoa on kuitenkin pyritty helpottamaan erilaisin keinoin.

(Suomalaisen keskustelun kannalta mielenkiintoinen huomio on se, että Suomen maahanmuuttopolitiikka ei ole ollut eurooppalaisessa vertailussa mitenkään poikkeuksellisen tiukkaa. Maahanmuuttoa rajoitettiin v. 2005 Suomea vähemmän vain Ranskassa, Saksassa ja Kreikassa. Jos taulukon 9 (varmasti yksinkertaistettu) indeksi pitää edes summittaisesti paikkansa, yleisesti kuultu väite Suomen historiallisesti tiukasta maahanmuuttopolitiikasta asettuu vähintäänkin outoon valoon.)

Ongelma maahanmuuton määrällisessä rajoittamisessa on Boerin mukaan se, että se voi luoda kannustimia laittomalle maahanmuutolle. Laittomat maahanmuuttajat eivät edes teoriassa voi koskaan olla nettomaksajina, mutta he kuitenkin kuormittavat erilaisia palveluja kuten terveydenhuoltoa tai lasten koulutusta. Lisäksi poikkeavan maahanmuuttopolitiikan ylläpito vapaan liikkuvuuden Schengen-alueella on vaikeaa.

Maahanmuuttomäärien rajoittamisen sijaan Boeri ehdottaa kolmea maahanmuuttopolitiikkaa, jotka minimoisivat maahanmuuton haitalliset vaikutukset vastaanottavalle maalle. Nämä mahdollisuudet ovat

1. maahanmuuttajien sulkeminen sosiaalietuuksien ulkopuolelle
2. potentiaalisten maahanmuuttajien pisteyttäminen ja koulutetun työvoiman maahanmuuton edistäminen sitä kautta
3. sosiaaliturvan harmonisointi EU-tasolla.

Tässä postauksessa referoin Boerin ajatuksia vaihtoehdosta 1: siirtolaisten sulkeminen sosiaaliturvan ulkopuolelle.

Lyhyesti sanottuna, maahanmuuttajien sulkeminen sosiaaliturvan ulkopuolelle on populistinen ratkaisu koettuun ongelmaan. Vaikka sosiaaliturvan rajoittaminen vain kantaväestölle tai kansalaisille todennäköisesti vähentäisikin kouluttamattoman maahanmuuton osuutta kaikesta maahanmuutosta, haittavaikutuksena olisi jo maassa olevien tai joka tapauksessa (esimerkiksi laittomasti) tulevien assimilaation hidastuminen. Näin ollen maahanmuuttajien sulkeminen sosiaaliturvan ulkopuolelle saattaisikin - paradoksaalista kyllä - lisätä maahanmuuton ulkoiskustannuksia ja haittavaikutuksia.

Näin kävisi etenkin maissa, joiden työmarkkinat ovat verraten jäykät (esim. Suomessa), koska sosiaaliturvan rajoittaminen pakottaisi osan maassa jo olevista ulkomaalaisista rikollisuuteen tai harmaan talouden puolelle.

Tästä syystä sosiaaliturvan rajoittaminen ei välttämättä ole järkevä politiikkavaihtoehto Euroopassa. Yhdysvaltojen kokemukset ovat tässä suhteessa valaisevia: kun sosiaaliturvajärjestelmä hajautettiin osittain osavaltiotasolle vuonna 1996 ja sosiaaliturvaa rajoitettiin laillisten maahanmuuttajien osalta, lopputuloksena oli a) rajoitusten haastaminen oikeusteitse (ja ennen pitkää niiden kumoaminen) ja b) poliittinen vastarinta etenkin osavaltioissa, joissa oli huomattava maahanmuuttajavähemmistö. Lopputuloksena olikin paluu entisen kaltaiseen järjestelmään, mutta vasta pitkällisen ja kalliin prosessin jälkeen.