Tito Boeri (2009): Maahanmuutto tulonjakoyhteiskuntaan, osa 4: sosiaaliturvan yhtenäistäminen ratkaisuna

Pienen lomatauon jälkeen, osa 4 referaatistani professori Tito Boerin artikkelista Immigration to the Land of Redistribution. Omat huomioni edelleen kursiivilla.

Kolmas professori Boerin käsittelemä politiikkavaihtoehto maahanmuuton taloudellisten haittavaikutusten vähentämiseksi on sosiaaliturvan yhtenäistäminen EU-alueella, käytännössä luomalla yhtenäinen minimitoimeentuloturvajärjestelmä. Tälläinen minimitoimeentuloturva tekisi EU:n sisäisestä “elintasoshoppailusta” vähemmän kannattavaa, ja toisaalta hillitsisi turvaverkon heikentämispaineita korkean sosiaaliturvan maissa.

Boeri huomauttaa kuitenkin liki samaan hengenvetoon, että EU:n sisäisen elintasoshoppailun laajuudesta tai ylipäätään ilmiön olemassaolosta on vain rajoitetusti näyttöä. Eurooppalaisessa kansalaiskeskustelussa se kuitenkin koetaan ongelmaksi (Boeri tietysti käsittelee enemmän Keski-Euroopassa kuin vaikkapa Suomessa käytävää keskustelua), esimerkiksi siksi että korkeampi sosiaaliturvan taso voi houkutella heikommin koulutettuja maahanmuuttajia (josta puolestaan on näyttöä - kts. referaatin osa 1).

Sosiaaliturvan minimitason koordinointi ei kuitenkaan ole helppo tehtävä mm. tulotasojen eroavaisuuksien vuoksi. Boerin ehdotuksessa sosiaaliturva voitaisiin harmonisoida EU-tasolla, ja rahoittaa ainakin osittain yhteisestä budjetista. Yhden laskelman mukaan (Giorgi & Pellizzari 2006) yleiseurooppalainen 430 euron (ostovoimakorjattu) minimisosiaaliturva per lapseton henkilö - jotakuinkin keskiarvo 15 "vanhan" EU-maan sosiaaliturvasta v. 2000 - maksaisi vuosittain noin 30 miljardia euroa. Tämä on noin kolme neljäsosaa sosiaaliturvaan ja tuettuun asumiseen EU:n alueella kuluvasta rahasummasta. Vertailun vuoksi, EU:n yhteinen alue- ja maatalouspolitiikka maksaa n. 60 miljardia euroa vuosittain, ja erään laskelman (Schmitter 1999) mukaan 50 miljardia euroa riittäisi käytännössä poistamaan köyhyyden kaikissa 15 vanhassa EU-maassa.

Boerin arvion mukaan EU:n yhtenäinen minimitoimeentuloturva saattaisi vaikuttaa negatiivisesti työllisyyteen ja edistää elintasoshoppailua eli siirtymistä paremman elintason alueille, etenkin suhteellisen köyhissä maissa ja kehitysalueilla. Näiden vaikutusten minimoimiseksi yhteinen sosiaaliturva olisi suunniteltava tarkkaan; esimerkiksi, minimitoimeentulo jouduttaisiin luultavasti määrittelemään absoluuttisesti eikä suhteessa paikalliseen tulotasoon. Kuitenkin alueiden erot tulisi ottaa huomioon määrittelemällä erilaisia alue- tai maakohtaisia minimejä toimeentuloturvalle, esimerkiksi käyttämällä ostovoimakorjausta.

Boeri ei selkeästi erittele millainen ko. järjestelmä tarkkaan ottaen olisi, mutta lieneisi luultavaa että absoluuttiseen elintasominimiin perustuva mutta ostovoimakorjattu järjestelmä tarkoittaisi käytännössä tuen antamista suureksi osaksi rahan sijaan tuotteina ja palveluina, esim. ruokakuponkeina ja tuettuna asumisena.

Jos sosiaaliturva yhtenäistetään EU:n tasolla ja kaikki EU-kansalaiset saatetaan keskusrahoitteisen minimitoimeentuloturvan piiriin, maahanmuuton kannalta merkittävin muutos lieneisi se, että myös EU:n maahanmuutto ja EU-kansalaisuuden myöntäminen täytyisi säädellä keskitetysti. Yksittäiset jäsenvaltiot voisivat tällöin mahdollisesti myöntää ko. valtion kansalaisuuden, mutta vasta kun hakija on jo hyväksytty EU:n kansalaiseksi.