Tito Boeri (2009): Maahanmuutto tulonjakoyhteiskuntaan, osa 5: suositukset

Viides ja viimeinen osa referaatistani professori Tito Boerin artikkelista Immigration to the Land of Redistribution. Omat huomioni kursiivilla.

Pienenä kertauksena, Boerin löydösten mukaan maahanmuuttajat ovat EU:n alueella yliedustettuina tietynlaisissa tulonsiirroissa, ja ovat keskimääräistä useammin tulonsiirtojen kohteena. Samaan aikaan korkean sosiaaliturvan maat houkuttelevat keskimääräistä heikommin koulutettuja siirtolaisia, mikä puolestaan vähentää entisestään siirtolaisten osuutta nettomaksajista. Boerin mukaan tämä taloudellinen rasitus - sekä koettu että todellinen - on merkittävä syy maahanmuuttopolitiikan kritiikin koventumiseen kautta Euroopan.

Ongelmaan ei Boerin mukaan ole yhtä kaikille sopivaa ratkaisua. Maahanmuuton määrällistä rajoittamista ei Boeri pidä järkevänä tai edes toimivana ratkaisuna, koska se johtaisi todennäköisesti vain laittoman maahanmuuton kasvuun. Maahanmuuton kategorinen vaikeuttaminen saattaisi pahimmillaan johtaa siihen, että maahanmuutosta kokonaisuutena todella tulisi merkittävä kustannuserä: laittomat maahanmuuttajat kun eivät maksa minkäänlaisia veroja tai paranna huoltosuhdetta, mutta kuitenkin kuluttavat palveluja (vähintäänkin poliisia, jos ei mitään muuta).

Boerin mielestä parempia vaihtoehtoja ovat tässäkin referaatissa esitetyt ratkaisut - siirtolaisten sulkeminen sosiaaliturvan ulkopuolelle, pisteytyksen käyttöönotto tai sosiaaliturvan yhtenäistäminen EU-alueella. Näistä vaihtoehdoista siirtolaisten sulkeminen sosiaaliturvan ulkopuolelle ei luultavasti osoittautuisi käytännössä toimivaksi: käytännön kokemukset esimerkiksi Yhdysvalloista osoittavat, että siirtolaisten sulkeminen sosiaaliturvan ulkopuolelle ei käytännössä onnistu ja saattaa jopa lisätä kokonaiskustannuksia erilaisten oikeus- ja muiden käsittelyjen johdosta.

Näin ollen Boeri pitää todennäköisesti parempina vaihtoehtoina pisteytyksen käyttöönottoa ja/tai sosiaaliturvan yhtenäistämistä sekä sosiaali- ja maahanmuuttopolitiikan tiiviimpää integrointia. Loppukaneettina Boeri kuitenkin toteaa, että ratkaisujen käytännön toimivuudesta ja vaikutuksista tarvitaan vielä parempaa tutkimustietoa, ennen kuin tarkempia politiikkasuosituksia voidaan antaa.